Kiekkoniilojen kesälomat ovat lopullisesti ohi torstaina, kun kotoisesta liigakiekosta pyyhitään pois kesän pölyt. SM-liiga avataan viidellä paikkakunnalla ja mielenkiintoisia momentteja on tiedossa. Helsingin paikallispelin tiimoilla on eniten ennakkokohua aiheuttanut kysymys, lähteekö Jokerien Sami Helenius valssiin IFK:n tuoreen pihvinkääntäjän Kip Brennanin kanssa. Vilkaisu Brennanin tilastoihin kertoo, mitä varten mies on tänne hankittu. Mutta tiesitkö, että on tämä kovanaama ollut tekemässä tiedettäkin. Klikkaa tästä, jos et usko!
Viime viikon vihjeillä ei päässyt lunastuksen makuun. Muutama namupaukku saatiin kiinni, mutta samalla muutama jäi harmittavan lähelle onnistumista. Nyt kierroksen vakiolista muodostuu jalkapallon MM-karsintapeleistä. Odotettavissa on muutama maukas yllätys. Vihjeiden pohjana järjestelmä 64, joka maksaa 16 euroa. Ennakkoon rivi näyttää jokseenkin helpolta, mutta niinhän se aina.
Alkuviikon anti vihjeiden muodossa ei paljon oloa parantanut. Normaali, kaksi tai kolme oikein. Ei kuitenkaan lannistuta vaan pujotamme uuden madon koukkuun.
Viikonlopun pitkävetoantia sotkee pahasti käynnistyvä MM-karsinta. Normaalisti pelattavat eri maiden pääsarjat ovat lähes täydellisesti stopissa, ja vain kakkostason matsit pelataan. Kotimaisessa jalkapallossa kaikki varmasysteemin kohteet ovat kotimaan jalkapallon Ykkösestä.
Viikingit konttasivat viikolla Hämeenlinnassa, ja lauantaina ottelusta on otettava ehdottomasti voitto paikallisvastustaja PK-35:sta. Seurasin PK:n otteita Tampereella ja olin pahasti pettynyt joukkueeseen. Isokokoinen, hidas ja jopa kankea puolustuslinja on helposti ohitettavissa. Monesti kehumani ja maan maalintekijöiden aateliin liittämäni Petteri Kaijasilta ei montaa juoksuaskelta pelissä ottanut, tosin maalivainu oli kyllä tallella. Viikingeillä on helppo homma hoitaa voitto ottelusta PK:ta vastaan.
Olympiavuoden kääntyessä viimeiselle kolmannekselleen voit palata vielä suomalaisten kuninkuuslajin, miesten keihäänheiton, finaalitunnelmiin.
Se onnistuu klikkaamalla viereistä kuvaa.
Kuvan tarjoaa Urheilulinkit-sivujen karikatyytitaiteilija J.E.P.
Citius, altius, fortius...
Viekö PattU viimein kullan?
Kirjoittanut Matti Helimo
03.09.2008
Miesten Superpesiksen loppuottelijat ratkesivat eilen, kun Sotkamo löi Nurmon Jymyjen välisessä kamppailussa jaksoin 1-0 (1-1, 3-0). Ottelun lopputulos eikä ottelusarjan voittaja ollut yllätys. Nurmo pelasi materiaaliinsa nähden erinomaisen sarjan, hankkiutuen ottelusarjassa jo 2-0 johtoonkin. Kainuun kultajuna kuitenkin lähti taas kerran liikkeelle juuri silloin, kun panokset olivat suurimmillaan. Sotkamo vei ratkaisuottelun, vaikka kirkkaimmat tähdet Jani Komulainen jr.(kärkilyönnit 45%) ja Roope Korhonen (44%) eivät sisäpelissä yltäneetkään omalle supertasolleen.
Viikonlopun vinkeissä Varmasysteemissä löytyi kaksi osumaa ja Riskisysteemi oli kokonaan vailla osumia. Suurin pettymys oli Hullin suurinumeroinen tappio Wiganille. Tässä alkuviikolle uudet keitokset.
Superpesiksessä eletään ratkaisunhetkiä, kun ratkotaan toista loppuottelijaa, Jymyjen välisessä viidennessä välieräottelussa. Sotkamo konttasi kaksi ensimmäistä ottelua ja tarjoili Nurmolle ainutlaatuisen mahdollisuuden pelata itsensä loppuotteluun. Kahden ensimmäisen matsin jälkeen Sotkamossa otettiin lusikka kauniiseen käteen ja palattiin perusasioihin, sekä petrattiin joukkueen asennetta. Sotkamossa kotijoukkueella on viuhkassa merkit paremmin kohdallaan ja joukkue jatkaa taistelua loppuottelussa.
Opi pelaamaan pokeria lukemalla kattavat ja yksityiskohtaiset pokerin säännöt kaikkiin suosituimpiin pokeripeleihin. Pokerin todennäköisyyslaskin toimii apunasi, kun opettelet laskemaan pokerin pottikertoimia ja todennäköisyyksiä. Lue kuumimmat pokeriuutiset Suomesta ja maailmalta tietääksesi pokeriteollisuuden viimeisimmät tapahtumat.